Tutkivasta oppimisesta

Oppija ohjaa omaa oppimistaan yhteistoiminnallisesti ja vuorovaikutuksessa muiden oppijoiden kanssa. Oppijaryhmä asettaa tutkimusongelman, jonka kokee itselleen merkitykselliseksi. Aluksi jokainen esittää tutkittavasta aiheesta omia käsityksiään, jotka altistetaan koko oppijaryhmän rakentavalle kritiikille. Prosessi rohkaisee omien keskeneräisten ajatusten esittämiseen ja käsittelyyn yhdessä. Tavoitteena on luoda oppijoiden nykyiseen tietoon pohjautuva selitysmalli tutkittavalle ilmiölle. Tämän työskentelyteorian pohjalta ryhdytään etsimään aiheeseen liittyvää syventävää tieteellistä ja asiantuntijatietoa. Kun syventävää tietoa esitetään, kiinnitetään huomiota tiedon luotettavuuteen ja tiedon tuottaneen tutkijan tai asiantuntijan esittämien ajatusten tai tutkimustulosten perusteisiin.

Uusi tieto synnyttää uusia kysymyksiä ja vaikeiden, laajojen ongelmien käsittelyä helpottaa niiden pilkkominen pienemmiksi. Tiedonrakentelua jatketaan jakamalla alkuperäinen tutkimusongelma osaongelmiin, joita lähdetään työstämään vastaavasti: luodaan omien ajatusten ja niiden kritiikin avulla työskentelyteoriat ja esitetään niiden ohjaamina syventävää tietoa. Tämän jälkeen voidaan taas pilkkoa tutkimusongelmaa uusiksi osaongelmiksi.

Tutkivassa oppimisessa oppijat ovat toinen toisensa tiedonlähteitä ja ajatusten testaajia. Yksilön tiedot ja päättelytaito laajenevat yhteistoiminnallisessa oppijayhteisössä.

Tutkivan oppimisen kehä

(kuvio on alkuperäisessä yhteydessään osoitteessa http://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/fi/tutkivaoppiminenmain.html )

Tutkivan oppimisen kehä nojautuu jaettuun asiantuntemukseen. Se synnyttää uutta tietoa ja ymmärrystä, jota kukaan ei saavuttaisi yksin. Kaikilla on vastuu yhteisestä onnistumisesta. Toisilta saatu palaute testaa oppijan omia ajatuksia, synnyttää uusia ideoita ja laajentaa tietämystä.

Tarmo Toikkasen yksityiskohtainen kuvio tutkivan oppimisen prosesseista, tehtävistä ja toimijoista (ks. http://tarmo.fi/blog/2008/10/20/tutkivan-oppimisen-etenemisen-kaavakuva/ ).

Linkkejä

Lähteitä


Sivu päivitetty 8.11.2009
Eija Kalliala, etunimi.sukunimi@haaga-helia.fi