
ICT1TD004 ->
lisätietoa
Kuten opintojakson sisällön kuvauksestakin käy ilmi, odotetaan opiskelijan valmistautuvan tehtävään ja tutustuvan kyseiseen aihepiiriin ennakolta. Opintojakson oleellisena osana on ennakkotutustuminen harjoitustehtävään ja sen aihepiiriin. Osassa harjoitustehtäviä on teoria ja tehtävät samassa dokumentissa (Vistan työasema -osuus), osassa on erikseen teoriamateriaali ja itse harjoitustehtävän ohje. Jokaisen harjoituksen ensimmäisellä tunneilla on harjoituksen esittely ja opiskelijalla on tällöin mahdollisuus selvittää ennakkotutustumisessa epäselväksi jääneitä asioita opettajalta. Harjoitustehtävä tehdään sen jälkeen itsenäisesti, tarvittaessa esimerkiksi tiimin jäsenten avustamina. Valvova opettaja ohjaa tarvittaessa. Harjoituksen menestyksekäs läpivieminen varatussa ajassa siten, että on ymmärtänyt tekemänsä, edellyttää valmistautumista.
Harjoitustöissä on tarkoitus käytännössä tutustua siihen, miten erilaiset ratkaisut on toteutettu käyttöjärjestelmissä. Lisäksi käy ilmi se, miten käyttöjärjestelmän tarvitsemat tiedot saadaan sen käyttöön: joko ne syötetään käsin, ohjelma hankkii ne automaattisesti tai kuten nykyään on tavallista, ohjelma kysyy tarvittavat tiedot asennuksen yhteydessä. Mitään yleispätevää tapaa ei ole. Jos jotain käyttöjärjestelmän tai ohjelmiston toiminnan kannalta tarvittavaa tietoa ei ole annettu, on varmistuttava, saako ohjelma tiedon automaattisesti vai onko se annettava jollakin muulla tavalla.
Harjoitustehtävissä ei ole edes tarkoitus kertoa tarkkaan opiskelijalle, mitä käyttöjärjestelmän eri määrittelyikkunoihin kuuluu vastata ja miten kyseisen asennuksen saa valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Harjoitustehtävien tarkoituksena on soveltaa harjoituksen teoriamateriaalissa kerrottuja ja aikaisempia, teoriakursseilla opittuja asioita, joten harjoitusohjeissakaan ei anneta yksityiskohtaisia vastauksia erilaisiin valintoihin. Opiskelijan oletetaan tarvittaessa esimerkiksi Help-toiminnon avulla hankkivansa itselleen lisätietoa aiheesta.
Harjoituksen sujuminen ongelmitta ei tarkoita, että se olisi onnistunut. Varsinkaan se, että onnistui tekemään harjoituksen runsaassa tunnissa, ei tarkoita sitä, että opiskelija olisi onnistunut harjoituksen teossa. Tärkeintä harjoituksen tekemisessä on, että ymmärtää harjoituksessa tehdyt asiat, niiden tarkoituksen ja merkityksen.
Harjoitustehtävät on tehtävä itse ja lukujärjestykseen merkityssä labraluokassa. Valmis harjoitustehtävä on hyväksytettävä opettajalla, jolloin varmistutaan siitä, että opiskelijalla on tarvittavat tiedot osallistua kyseisen harjoitustehtävän testiin. Pääsääntöisesti harjoitustehtävän arviointi tehdään monivalintatestillä, josta on mahdollisuus saada 8 pistettä. Labra 1:ssä on 7 testiä ja Labra 2:ssa 6 testiä. Itse harjoitustehtävän hyväksytystä suorituksesta saa lisäksi 2 pistettä, mikäli harjoitustehtävä on hyväksytetty opettajalla, ennen kuin opiskelija osallistuu testiin. Harjoitustehtävä on aina hyväksytettävä jossakin vaiheessa kurssin aikana, muutoin ei testistä saatuja pisteitäkään saa hyödykseen. Jokaisesta harjoitustehtävästä voi saada yhteensä 10 pistettä. Yksittäisen harjoitustehtävän osalta ei ole minimipistemäärää, mutta läpäisyraja kummankin labraosion osalta on 50% osion kokonaispisteistä.
Harjoitustehtävän monivalintatesteissä, jotka tehdään laboratoriossa testipäivinä, on vähintään kahdeksan kysymystä ja jokaisessa neljä vastausvaihtoehtoa. Testeissä saa olla kaikki materiaali mukana ja omaa harjoitustyötään voi käyttää hyväksi testin kysymysten vastaamiseen. Testin kysymykset liittyvät harjoitusympäristöön ja siten oikean vastausvaihtoehdon valinta ilman harjoituksen tekemistä ei välttämättä ole mahdollista. Tästä syystä harjoitus olisi tehtävä ennen testiä, vaikka harjoituksen hyväksyttäminen testin jälkeenkin on mahdollista. Harjoituksen monivalintatestit suoritetaan labraluokassa lukujärjestykseen merkittyinä testipäivinä. Yleensä samalla kertaa vastataan kahden harjoituksen testikysymyksiin. Opiskelija voi siirtää harjoituksen testin toiselle myöhäisemmälle testipäivälle, niin halutessaan. Harjoitukseen liittyvää monivalintatestiä ei voi uusia kurssin aikana, vaan sen voi tehdä vain kerran.
Päivitetty